Back to top

Sennin ekat kuulumiset

Sennin ekat kuulumiset

Moro!

Mie oon Senni, 24-vuotias energiatekniikan opiskelija LUTissa. Lappeenrantaan muutin opiskeluiden perässä vuonna 2018 Mäntyharjulta. Opiskeluaikoinani olen ollut aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa ja olen muun muassa ollut kiltani Armatuurin puheenjohtaja sekä kaksi kautta ylioppilaskunta LTKY:n hallituksessa. Nyt tammikuussa aloitin varusmiespalveluksen Karjalan Prikaatissa Vekaranjärvellä. Opintoni ovat loppusuoralla, puuttuu muutama kurssi ja diplomityö jotka aioin suorittaa kotiuduttani. Hain naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen viime vuonna. Ajatus armeijaan lähdöstä kulki mukana yläasteen ja lukion, mutta jäi sivuun juuri lukion loppusuoralla enkä hakenut suorittamaan palvelusta heti lukion jälkeen niin kuin suurin osa. Yliopistossa tuli olo että ’’juna meni jo’’.

Juna ei kuitenkaan missään nimessä mennyt vielä, vaan hyvä ystäväni muistutti että palvelukseen voi astua kolmekymppiseksi asti. Monta vuotta päässä pyörinut kiinnostus eskaloitui siihen, että päätin hakea saapumiserään 1/23 ajatuksena suorittaa palvelus vielä ennen valmistumistani diplomi-insinööriksi.

Minut sijoitettiin Karjalan tykistörykmenttiin, 2. Kenttätykistöpatteriin. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat sujuneet oikein hyvin, johon on vaikuttanut paljon se että tupakaverini ovat mukavia ja motivoituneita. Yhteishenki pelaa ja kaveriin voi luottaa. Olen 24-vuotiaana noin 3-5 vuotta vanhempi kuin suurin osa muista alokkaista ja alikersanteista, mutta en ole kokenut tätä negatiivisena. Koen itse olevani henkisesti paljon itsevarmempi ja vahvempi kuin olisin 19-vuotiaana ollut ja siten uskon pärjääväni intissä nyt paremmin.

Ensimmäisiin viikkoihin on kuulunut paljon tiloihin tutustumista, varusteiden noutoja ja sotilaan perustaitojen opettelua. Omia ’’lemppariasioitani’’ kahden viikon aikana ovat olleet aseen putsaus ja huolto (mukavaa näpertelyä), hiihtäminen sekä tutustuminen eri taisteluvälineisiin. Muonituskeskuksen ruuat ovat myös yllättäneet positiivisesti.

Tätä kirjoittaessani vietän viikonloppulomia Skinnarilassa. Jos törmätään kun olen lomilla, tule ihmeessä nykäisemään hihasta jos kiinnostaa mitä varusmiespalveluksessa nykypäivänä tapahtuu!