Back to top

TJ 255

TJ 255 Kirjoittelen tätä postausta kello 0425 2. apupäivystäjän hommissa. Mikään ei ole mukavampaa kuin 2. ap nakki lomilta palatessa.

AUK on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ensimmäisen AUK-viikon sain olla linjamme ensimmäinen oppilasjohtaja. Oppilasjohtaja harjoittelee johtamista vertaisillaan, eli ohjasin ja johdin muita linjalaisiamme viikon ajan. Pesti napsahti aika yllättäen, ja ensimmäisenä ei oikein voinut ollaa mallia muista. Viikko meni silti onnistuneesti. Omien vertaisten johtaminen oli kuitenkin haastavaa, käskyjen antaminen ja vastaanottaminen samanarvoisilta samanarvoisille herättää jos jonkinmoisia tunteita.

KH-kauden lopulla ja AUKin alussa olemme päässet tekemään paljon kaikenlaista uutta. Harjoittelimme tulevaa KH-koetta varten 25 kilometrin harjoitusmarssilla. Tetsaamisen ja jääkäriryhmän etenemisen lisäksi olemme päässeet treenaamaan paljon taistelua rakennetulla alueella, ja suorittamaan yhdet TRA-kovapanosammunnatkin. Viime viikon kohokohtana pääsimme ampumaan PKM-konekivääreillä.

AUKin ensimmäinen viikko oli fyysinen, mutta nyt alkaa oppituntipainotteisempi jakso. Nyt vaaditaan taas pitkästä aikaa kunnon istumalihaksia, hyviä muistiinpanoja ja pänttäämistä fyysisen suorittamisen sijasta. Edessä on myös vähän pidemmät pääsiäisen juhlalomat, joiden aikana aion osallistua lappeen Rantojen wapputapahtumiin. Nähdään ainakin Lavatansseissa ja Wappusitseillä!